Olin eilen poikaystävälläni ja päädyttiin katsomaan pitkästä aikaa eräs suuri elokuvarakkauteni, eli Guy Ritchien ohjaama Sherlock Holmes.
Holmesin ja Watsonin tiet ovat eroamassa, sillä Watson on menossa naimisiin miellitettynsä kanssa ja täten hylkäämässä Holmesin ja hänen seikkailuntäytteisen elämänsä. Kun heidän viimeisen tapauksensa syyllinen nouseekin yhtäkkiä kuolleista, Watson tempautuu jälleen Holmesin mukaan. Tapaus on sen verran monimutkainen, etten jaksa sitä alkaa tässä sen enempää selittelemään, mutta sanottakoon vielä, että hommassa on mukana satanismia ja Dan Brownmaisia salaliittoteorioita. Varsin poikkeuksellinen Sherlock Holmes tarina siis.
Elokuva tosiaan on erikoinen, sillä edellämainitun juonen lisäksi loistava Robert Downey Jr. tekee Holmesista aivan omanlaisensa tulkinnan; perinteisen älykkään, piippua polttelevan miehen sijaan valkokankaalla nähdään neuroottinen ja antisosiaalinen älykkö, joka purkaa ylimääräistä energiaansa katutappeluissa, sekä on suorastaan läheisriippuvainen aisaparistaan Watsonista (Jude Law) joka esitetään elokuvassa onneksi Holmesin tasavertaisena apurina ja ystävänä, eikä toista ihailevana, hieman tyhmänpuoleisena miehenä. Watsonin ja Holmesin suhde onkin elokuvassa varsin hellyyttävä ja tuo tarinaan mukavaa moniuloitteisuutta. Kiitosta ansaitsee myöskin Holmesin muusa, mestarihuijari Irene (Rachel McAdams), joka on ihanan vahva naishahmo miesvaltaisessa elokuvassa.
Elokuvasta on tekeillä jatko-osa, jonka pitäisi ilmestyä tämän vuoden joulukuussa, mutta en ole asiasta kovin innoissani, sillä pelkään, että tämä mestariteos raiskataan turhalla jatko-osalla rahastusmielessä, kuten vaikkapa Pirates Of The Caribbean. Aion silti mennä teatteriin katsomaan kyseisen pätkän.
Mutta, suosittelen tätä toiminnantäytteistä ja tyylikästä pätkää jokaiselle. Jopa old school Holmes-faneille, pitivätpä he elokuvasta tai eivät. Täydet laamat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti