Harry Potter and the Deathly Hallows part 2

Olen todella suuri Potter-fani. Ensimmäisen kirjan luin heti lukemaan opittuani, ja seuraavat luin heti, kun sain ne käsiini. Elokuvat olen käynyt Salaisuuksien kammiosta lähtien katsomassa elokuvateatterissa ja ensi-illassa aina, jos on ollut mahdollista. Olen kasvanut hahmojen kanssa, itkenyt, vihastunut ja nauranut, sekä kirjojen, että elokuvien äärellä. Minä kuulun suuriin Harry Potter - saagan faneihin. Minä olen osa Harry Potter - sukupolvea. Joten on sanomattakin selvää, että viimeiseen elokuvaan kohdistui osaltani suuria odotuksia, ja lähdin teatteriin haikein mielin, sillä siellä kaikki tulisi päättymään.

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset osa 2 jatkuu siitä, mihin edellinen elokuva jäi. Harry, Hermione ja Ron etsivät edelleen kuumeisesti hirnyrkkejä ja Harry valmistautuu viimeiseen taisteluun lordi Voldemortia vastaan. Elokuva on ylivoimaisesti kaikista synkin ja raskain Potter - elokuva, ja samalla se myös mukailee kirjaa mitä parhaimmiten. Kerrankin kävi niin, että olin nähnyt tapahtumat mielessäni juuri sellaisina, kuin ne olivat elokuvassa. Uskomatonta. Tästä saamme kiittää Feeniksin killasta aloittanutta Potter-ohjaaja David Yatesia, joka epäilemättä on tunnelman luonnin mestari; uusimmassa Potterissa on aidosti painostava ja paikoitellen jopa pelottava tunnelma.

Näyttelijäsuoritukset ovat jälleen varsin mainioita, ja pääosaa esittävä Daniel Radcliffekin on oppinut vihdoin näyttelemään. Pääkolmikko ei ole kuitenkaan se, joka loistaa, vaan sivuhahmot, kuten mielipuolista Bellatrix Lestrangea tulkitseva Helena Bonham-Carter ja Lordi Voldemortin osaa mainiosti vetävä Ralph Fiennes. Voldemortista on kuitenkin mainittava sen verran, että vaikka Fiennes onnistuikin tekemään hahmosta samanaikaisesti inhimillisen ja pelottavan, hän sai myös ensi-illassa istuvan yleisön repeämään totaalisesti irvistyksillä ja naurullaan, vaikka se ei varmaankaan ollut tarkoitus...

SEURAAVA KAPPALE SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!!

Erityisesti olen onnellinen elokuvassa siitä, miten suosikkihahmojeni kuolemat oli toteutettu (kuulostipa karulta...). Erityisesti Severus Snapen kuolema oli todella arvokas ja hienosti kuvattu, samoin Harryn kulkeminen tämän muistoihin. Itkin aidosti, kun Snape itki ja kun hän muistoissaan puristi Lilyn ruumiin itseään vasten. Myös Fredin, Remusin ja Tonksin ruumiiiden näkeminen aiheutti minussa todella voimakkaan reaktion, ja itkin penkissäni ehkä turhankin vuolaasti.


Täydellistä, ihanaa, loistavaa. Kiitos että teitte loistavalle saagalle loistavan päätösosan.
Täydet laamat:
(pahoittelen kuvien laatua, mutta uusimmasta potterista ei ole ilmestynyt juuri yhtään "kohtauskuvaa")